Ympäristötaide

Ympäristötaideteos Ballochissa Skotlannissa.
Ympäristötaide
Casagrande & Rintala, Potemkin, teräksinen puisto Japanissa, 2003.
Casagrande & Rintala, Potemkin, teräksinen puisto Japanissa, 2003.
Suuntauksia

Installaatio | Maataide | Paikkasidonnainen taide | Tilataide | Valotaide

Suomalaisia tekijöitä

Jan-Erik Andersson | Marco Casagrande | Saara Ekström | Kaarina Kaikkonen| Ismo Kajander | Marja Kanervo | Jussi Kivi | Antti Laitinen | Harri Larjosto | Tuuli Luukas | Annikki Luukela | Anni Rapinoja | Sami Rintala | Catarina Ryöppy | Charles Sandison | Maaria Wirkkala

Ulkomaisia tekijöitä

Carl Andre | John Baldessari | Christo ja Jeanne-Claude | Jan Dibbets | Ian Hamilton Finlay | Hamish Fulton | Andy Goldsworthy | Hans Haacke | Michael Heizer | Robert Irwin | Nancy Holt | Richard Long | Walter de Maria | Ana Mendieta | Dennis Oppenheim | Robert Smithson | James Turrell | Wolf Vostell

Teoksia

Ympäristötaide on rakennettuun kulttuuriympäristöön tai luonnonympäristöön tehtyä taidetta. Ympäristötaideteos voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi. Ympäristötaiteeksi voidaan sanoa myös ekologisia asioita käsittelevää taidetta.

Ympäristötaide sai alkunsa 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa.[1] Aluksi ympäristötaide assosioitui selkeimmin veistoksiin, varsinkin maataiteessa ja paikkasidonnaisessa taiteessa (site-specific art). Aiempi kuvanveisto nähtiin vanhanaikaisena. Lisäksi katsottiin, ettei se ollut harmoniassa luonnon kanssa.

Lähellä ympäristötaidetta on tilataide, joka tarkoittaa erilaisiin paikkoihin tehtyjä kolmiulotteisia teoksia.[1] Esimerkiksi Kaarina Kaikkosen installaatiot ovat usein myös ympäristötaidetta.

Suomessa

Suomeen ympäristötaide tuli kesänäyttelyiden rinnalla. Taiteilija saattoi muokata ympäristöä teokseksi sen sijaan että tuo valmiita objekteja puistoihin. Helsingin juhlaviikot oli tässä uranuurtaja.[2]

Helsingin taidemuseossa Meilahdessa järjestettiin ensimmäinen suomalaisen ympäristötaiteen näyttely Siirrettävä tuonela vuonna 1983. Myös rakennusta ympäröivä puisto on ollut näyttelykäytössä.[3]

Lähteet

  1. ↑ a b ”Ympäristötaide”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  2. ↑ Paula Holmila: Surkean lomasään hyvä seuraus Uusi Suomi. 30.7.2008. Viitattu 29.12.2012.
  3. ↑ Seppo Heiskanen: Taiteilijat menivät metsään Demari. 12.7.2010. Demokraatti. Viitattu 29.12.2012.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ympäristötaide Wikimedia Commonsissa