Widows

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Widows oli helsinkiläinen punkyhtye. Se oli alkuperäisistä suomalaisista englanninkielisistä punkyhtyeistä ainoa, joka pääsi tekemään LP-levyn, sillä Briard koottiin uudelleen vasta myöhemmin.lähde?

Yhtye muistetaan parhaiten versiostaan silloin televisiossa pyörineen Viisikko-televisiosarjan tunnuslaulusta "The Famous Five".lähde?

Laulaja Jacky Ix joutui albumin julkaisun jälkeen henkilökohtaisiin vaikeuksiin ja vankilakierteeseen väkivalta- ja huumausainerikoksien takia. Widows esiintyi tämän jälkeen kerran Helsingin Lepakossa Pete Malmin kanssa. Kokoonpano teki yhden julkaisemattoman singlen. Bändin kitaristi Kelloggs Bollocks kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1993; ainoastaan hänen irtileikkautunut jalkansa löytyi Helsingin Kolera-altaasta.[1][2]

Widows teki kesällä 2008 kaksi keikkaa kokoonpanolla Shadou (laulu), Johnny Widow, TB Widow ja Spädä (rummut).[3]

2002 laulaja Jacky Ix raitistui ja aloitti musiikin tekemisen uudelleen. Vuonna 2007 Jacky muutti Joensuuhun ja toimii laulaja-lauluntekijä-kitaristina sooloprojekteissaan.[4]

Syksyllä 2008 Widows kasattiin uudelleen vanhalla kokoonpanolla: Jacky Ix (laulu) TB Widow (basso) Johnny Widow (kitara) ja Spädä (rummut). Widows keikkaili aktiivisesti noin kaksi vuotta ja teki tammikuussa 2010 studiolla uuden levyn. Se on kuitenkin jäänyt julkaisematta bändin jäsenten erimielisyyksien takia. Samana vuonna, 2010 Jacky Ix lopetti bändissä lopullisesti. Bändi aloitti uuden laulajan etsimisen.lähde?

Jäsenet

  • Jacky Ix – laulu (1979–1980, 2008–2010), oik. Jyri Ahjokari, freelancer-muusikko, laulaja-lauluntekijä, Joensuu.
  • TB Widow – basso (1979–1980, 2008– ), oik. Tapio Kakko, myöhemmin Pelle Miljoona Oy, Fishfaces
  • Rocky Ramone – rummut (1979), oik. Vesa Roth
  • Johnny Widow – kitara (1979–1980, 2008– ), oik. Jouni Kakko, myöhemmin Mute8[5]
  • Kelloggs Bollocks – kitara (1979), oik. Markku Manner, myöhemmin Cartoon Rockers ja soolona
  • Archie Anarchy – rummut (1980), oik. Ari Sanberg[6]
  • James Blockhead – kitara (1980), oik. Jukka Säilynmäki [6]
  • Pete Malmi – laulu (1980), oik. Mika-Petteri Malmi, yksi keikka ja julkaisematon single
  • Shadou – laulu (2008)
  • Jacky Ix - laulu (2008-2010)
  • Spädä – rummut (2008–)
  • Pasi – laulu (2015–)

Diskografia

Singlet

  • Overscrupulous/ Age Doesn't Mean a Thing/ The Famous Five (Love Records, 1979)
  • Wall of Berlin/ For Your Freedom/ Be Yourself (Poko Rekords, 1979)
  • We're Comin'/ Hard to Be Down/ White Xmas (Poko Rekords, 1979)

LP

  • Fun?  (1980, Poko Rekords)
  • Balls ´n´ Bollocks  (2000, Banbo Records) (Sisältää yhtyeen singlejä sekä Fun? -albumin)

CD

  • Complete Widows (Poko Rekords, 1993) (sisältää Fun? -LP:n ja kaikki kolme singleä)

Muuta

  • Metropolis -live-kokoelma-LP:llä neljä keikkataltiointia (Johanna, 1980)

Lähteet

  • http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewProfile&friendID=442587813
  • http://www.youtube.com/user/widows2009

Viitteet

  1. Mika Saastamoinen: Parasta Lapsille – Suomipunk 1977–1984, sivut 149–159
  2. * Widows Myspacessa (englanniksi)
  3. Widows Myspacessa (englanniksi)
  4. Jyri AhjokariYoutube Viitattu 25.1.2024
  5. http://www.myspace.com/mute8rock
  6. a b Lehti: Rare No 3/92 Sivu 24

Aiheesta muualla

  • Helsingin Sanomat – Mitä tapahtui Kelloggs Bollocksille? Lehtijuttu Kelloggs Bollocksin elämästä ja katoamisesta
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.