Vannetanssi

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Vannetanssi, eli huuppaus, hooppaus, hoopdance tai hooping on tanssilaji, jossa liikutaan vanteen kanssa. Se on ottanut vaikutteita rytmisestä kilpavoimistelusta, sirkustaiteesta, show-tanssista ja modernista tanssista. Laji on saanut modernin alkunsa 1990-luvun lopulla Yhdysvalloissa, josta se on levinnyt ympäri maailmaa. Alkujuuret ovat intiaanikulttuureissa, joissa rottinkivanteita käytettiin kuvittamaan tanssin avulla kerrottuja tarinoita.

Erilaiset vanteet

Nykyään vannetanssissa käytetään erilaisista muoveista tai metallista tehtyjä vanteita, joiden koko, materiaali ja viimeistely riippuu tanssijan mieltymyksistä ja taitotasosta. Yleisesti ottaen isommat ja paksummasta putkesta tehdyt vanteet ovat helpompia kumppaneita aloittelijalle ja kevyemmät sekä pienemmät huupit edistyneemmille vannetanssijoille. Hyvä peukalosääntö on että aloittelijan kannattaa tarttua itseään noin napaan ulottuvaan vanteeseen, mutta huuppaajan ruumiinrakenne vaikuttaa myös mitoitukseen. Vyötäröltä isokokoisen vannetanssijan kannattaa ottaa isompi vanne ja kapealle saattaa riittää pienempi vanne kuin oma pituus antaisi ymmärtää. Lelukaupoista löytyvät lapsille mitoitetut vanteet sopivat käsiliikkeisiin, varsinkin uudelleen teipattuina, mutta aikuisen ei kannata opetella niillä vannetanssia liian pienen koon ja kevyen materiaalin takia. Urheilukaupoissa myytävät painavat ja sisäpinnalta nystyräiset vanteet eivät sovi vannetanssin harrastamiseen, koska ovat lajiin liian kömpelöitä.

Vannetanssin harrastaminen

Vannetanssin harrastamisen voi aloittaa joko opettajan avulla tai itsenäisesti. Suomessa vannetanssikursseja ja -työpajoja järjestävät monet eri tahot isoimmissa kaupungeissa, mutta pienemmillä paikkakunnilla alkuun saattaa päästä parhaiten lukuisien internetistä löytyvien opetusvideoiden avulla. Aktiivisia vannetanssipaikkoja ovat ainakin Helsinki, Tampere, Oulu, Rovaniemi ja Kainuu.

Lähteet

  • Vannetanssi kehittää tasapainoa ja koordinaatiokykyä (Arkistoitu – Internet Archive) Ellit
  • Vannetanssia esittely City.fi
  • Vannetanssi saa pään pyörälle MeNaiset
  • Vannetanssiyhdistyksen usein kysytyt kysymykset

Aiheesta muualla

  • Vannetanssiyhdistys
  • MoodforHoop.fi
  • Hooping.org
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Hooping