Suomen molekyylilääketieteen instituutti

Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM) on kansainvälinen tutkimuslaitos, jonka toiminta keskittyy sairauksien molekyylitason mekanismien selvittämiseen genetiikan ja lääketieteellisen systeemibiologian menetelmin. Tutkimustyössä yhdistyvät korkeatasoinen tutkimus ja teknologia sekä ainutlaatuiset potilas- ja biopankkiaineistot. Tavoitteena on tutkimustiedon siirtäminen terveydenhuollon käyttöön mm. henkilökohtaista lääketiedettä edistämällä.

FIMM perustettiin vuonna 2007 Helsingin yliopiston, HUSin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja VTT:n yhteisenä tutkimuslaitoksena.[1] Vuoden 2017 alusta FIMM liittyi itsenäisenä operatiivisena yksikkönä Helsingin yliopiston uuteen Helsinki Institute of Life Science (HiLIFE) -yksikköön. FIMM sijaitsee Biomedicum Helsingissä.[2]

FIMMin johtajana on toiminut vuodesta 2023 lähtien tilastotieteilijä ja biometrian professori Samuli Ripatti.[3] FIMMin aikaisempia johtajia ovat olleet professori Eero Saksela (2007), professori Olli Kallioniemi (2007–2015) ja akatemiaprofessori Jaakko Kaprio (2016–2018).[4] Vuosina 2018-2023 johtajana toimi Harvardin yliopistosta Suomeen rekrytoitu Mark Daly.[5] Instituutin entinen johtaja professori Kallioniemi siirtyi vuonna 2015 Karoliinisen instituutin molekyylilääketieteen professoriksi ja ruotsalaisen SciLifeLab-tutkimusyhteisön johtajaksi.[6][7] Vuonna 2024 Kallioniemen ilmoitettiin kuitenkin palaavan FIMMiin viisivuotisen Aivotuonti-apurahan avulla.[8]

Lähteet

  1. Molekyylilääketieteen instituutille johtaja. Yliopisto, 2007, nro 10, s. 7.
  2. Helsinki Institute of life Science (HiLIFE) Helsingin yliopisto, helsinki.fi. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  3. Professor Samuli Ripatti to lead FIMM | HiLIFE – Helsinki Institute of Life Science | University of Helsinki www.helsinki.fi. 2.5.2023. Viitattu 19.6.2024. (englanniksi)
  4. Suomen molekyylilääketieteen instituutin uudeksi johtajaksi akatemiaprofessori Jaakko Kaprio FIMM. 7.9.2015. Viitattu 30.3.2017.
  5. Mari Kaunisto: Mark Daly nimitetty FIMMin uudeksi johtajaksi FIMM, fimm.fi. 7.2.2018. Viitattu 5.6.2019.
  6. Suomen molekyylilääketieteen instituutin johtajaksi akatemiaprofessori Olli Kallioniemi Biomedicum. Viitattu 27.9.2013.
  7. Olli Kallioniemi is the new Director for SciLifeLab 26.3.2015. Karolinska Institutet, ki.se. Arkistoitu 12.11.2016. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  8. Lääketieteen Aivotuonti-apuraha tekoälyn tutkimiseen paluumuuttaja professori Olli Kallioniemelle | Helsingin yliopisto www.helsinki.fi. 13.6.2024. Viitattu 19.6.2024.

Aiheesta muualla

  • FIMMin sivusto
  • Terveystieto bitteinä – Digihealth on jo täällä (3/2015) (youtube.com)