Sarah Chalke

Sarah Chalke
Sarah Chalke vuonna 2008.
Sarah Chalke vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt27. elokuuta 1976 (ikä 47)
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Merkittävät roolit Elliot Reid (Tuho-osasto)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Sarah Chalke (s. 27. elokuuta 1976) on kanadalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten yhdysvaltalaisesta komediasarjasta Tuho-osasto, jossa hän näytteli lääkäri Elliot Reidiä vuosina 2001–2010. 1990-luvulla Chalke esiintyi pitkään Roseanne Barrin Roseanne-sarjassa.

Chalke on näytellyt myös muun muassa televisiosarjoissa Ensisilmäyksellä (2008–2009) ja Mad Love (2011). Hän esiintyi sivuosassa komediasarjan Puumanainen kolmannella tuotantokaudella.[1]

Chalke syntyi Ontariossa ja kasvoi Vancouverissa, Brittiläisessä Kolumbiassa. Hän on Doug ja Angie Chalken kolmesta tyttärestä keskimmäinen. Äiti on kotoisin Rostockista, Saksasta, ja vaikka Sarah Chalke puhuu äidinkielenään englantia, hän hallitsee sujuvasti myös saksan kielen.

Chalke on kasvissyöjä. Hän menetti sekä tätinsä että isoäitinsä rintasyövälle ja esiintyikin vuonna 2006 televisioelokuvassa Why I Wore Lipstick To My Mastectomy.

Lähteet

  1. Cougar Town Exclusive: Sarah Chalke Scrubs In For Major Arc As Bobby's Love Interest 9.9.2011. TVLine.com. Arkistoitu 20.10.2011. Viitattu 6.10.2011.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.