Robin – The Movie

Robin – The Movie
Elokuvan juliste
Elokuvan juliste
Ohjaaja Inari Niemi
Käsikirjoittaja Inari Niemi, Oskari Sipola
Tuottaja Jukka Helle, Oskari Huttu, Markus Selin
Kuvaaja Joonas Pulkkanen
Leikkaaja Oskari Sipola
Lavastaja Otso Linnakoski
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Solar Films
Ensi-ilta 5. joulukuuta 2012
Kesto 82 min
Katsojat 23 731[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Robin – The Movie on suomalaisesta teini-pop-laulaja Robinista kertova dokumenttielokuva. Inari Niemen ohjaama elokuva sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 5. joulukuuta 2012. Elokuvan ensiesitys oli kuitenkin jo 1. joulukuuta 2012 Hartwall Areenalla Robinin konsertin yhteydessä.[2] Elokuvan on tuottanut Solar Films.

Elokuvaa esitettiin 86 elokuvateatterissa, joissa sen näki 20 174 katsojaa.[3] 13. helmikuuta 2013 julkaistu DVD-tallenne on myynyt kultaa yli 25 000 kappaleen myynnillään.[4]

Arviot

Lähteet

  1. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 2012 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 22.2.2016.
  2. Robin The Movie + Hartwall Pop Show Robin. Viitattu 24.6.2014.
  3. Elokuvavuosi 2012 SES. Viitattu 24.6.2014.
  4. Robin-elokuva on ylittänyt kultarajan DVD myynnissä (Arkistoitu sivu) Radio Nova. 1.3.2013. Viitattu 24.6.2014.
  5. Tuomela, Matti: Elokuva-arvio: Robin hemmottelee faneja 5.12.2012. cult24. Viitattu 24.6.2014.
  6. Vanha-Majamaa, Anton: Robin 5.12.2012. Episodi. Viitattu 24.6.2014.
  7. Leminen, Teemu: Arvio: Robin-elokuva aliarvioi Robinin faneja 30.11.2012. Nyt. Viitattu 24.6.2014.
  8. Jokinen, Neea: Arvostelu: Robin 3.12.2012. Stara. Viitattu 24.6.2014.

Aiheesta muualla

  • Robin – The Movie Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  • Robin – The Movie Elonet.
  • Elokuvan traileri YouTubessa
  • n
  • k
  • m
Pitkät elokuvat (ohjaus)
TV-sarjat (ohjaus)
Dokumenttielokuvat (ohjaus)
  • Keveys ja riemu (2005)
  • Robin (2012)
Lyhytelokuvat (ohjaus)
  • Tänään Aura bilettää (2003)
  • Niin liian hyvät (2006)
  • Kurjet (2008)
  • Kesäpaikka (2008)
  • Kasmir: Vadelmavene (2014)
  • Tyttöbileet (2019)
  • n
  • k
  • m
Solar Filmsin tuottamat elokuvat ja televisiosarjat
Pitkät elokuvat
Televisiotuotannot
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.