Pikkupojat

Pikkupojat
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Ere Kokkonen[1]
Käsikirjoittaja Spede[1]
Tuottaja Spede Pasanen[1]
Reija Virolainen (tuotannon johto)
Säveltäjä Olli Ahvenlahti[1]
Kuvaaja Juha Jalasti[1]
Eero Jaakkola (assistentti)
Timo Jalasti (assistentti)
Leikkaaja Jyrki Keränen[1]
Pääosat Vesku
Simo
Spede
Hannele Lauri
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi[1]
Tuotantoyhtiö Spede-Yhtiöt[1]
Ensi-ilta 25. joulukuuta 1986
Kesto 84 min[1] (videona 80 min[2])
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 500 000 mk[1]
Katsojat 171 545[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OKNimi-testi OK

Pikkupojat on vuonna 1986 ensi-iltansa saanut Spede Pasasen elokuva. Elokuva pohjautuu Spede Show’ssa nähtyihin Pikkupojat-sketsien hahmoihin[2]. Tässä elokuvassa on myös Spede Show’sta tuttuja ”naisen logiikka” -kohtauksia.[1] Elokuvan alkupuolella nähdystä kartasta selviää, että tapahtumat sijoittuvat nykyisen Vuosaaren sataman alueelle.lähde?

Tuotanto

Spede käytti tässä elokuvassa vielä kolmannen kerran TV-tekniikan edullisuutta hyväkseen. Elokuva on alkujaan kuvattu lähes kokonaan videonauhalle muutamaa kohtausta lukuun ottamatta ja kopioitu valmiiksi leikattuna elokuvafilmille elokuvateatteriesityksiä varten.[1]

Juoni

Kesämökkien luvatussa maassa kaikki ovat naapuruksia, vaikka enimmän aikaa riidoissa. Johtaja Hugo Rögstrand käy mökiltä kaupungissa työssä. Sillä välin perheen äiti on tulossa hulluksi yrittäessään pitää kurissa perheen kolmea poikaa. Naapurissa lomailee upseeri Jäpälä ja toisessa mökissä keksijä Yskänen.[1]

Jatkuvat rajariidat ja yhteinen puhelinlinja koettelevat naapurisopua. Pikkupojillakin on osuutensa asiaan, sillä he kilpailevat siitä kuinka monta oikeusjuttua he onnistuvat järjestämään Jäpälän ja Yskäsen välille. Pojat toimimat viestien välittäjinä ja vääristävät naapurusten kommentit pahimman mukaan.[1]

Vesa-Matti Loiri, Spede Pasanen ja Simo Salminen esiintyvät kaksoisrooleissa. He esittävät 6-, 5- ja 4-vuotiaita pikkupoikia, upseeria, poikien isää ja keksijää.[1] Myös Riitta Väisänen on kaksoisroolissa keksijä Yskäsen vaimona ja tyttärenä.

Näyttelijät

 Vesku  Make / upseeri Jäpälä  
 Simo  Väke / keksijä Yskänen  
 Spede  Kake / johtaja Hugo Rögstrand  
 Hannele Lauri  Valma Rögstrand-Ylä-Liimanen, "looginen nainen", poikien äiti  
 Riitta Väisänen  Yskäsen vaimo / Yskäsen tytär Unelma  
 Marita Nordberg  Jäpälän vaimo  
 Satu Silvo  Rögstrandin sihteeri  
 Marja Korhonen  lihakauppias  
 Seppo Laine  talon räjäyttäjä  
 Juhani Kumpulainen  talon räjäyttäjä  
 Heikki Kinnunen  kertoja  
 Ere Kokkonen  huoltoaseman hoitaja  
 neidit Virtanen  Jäpälän tyttäret  

Arvioita

Pikkupoikien ensi-ilta-arviot olivat järjestään murskaavia ja syyttivät Spedeä kustannusten minimoinnista ja kaikinpuolisesta hutiloinnista.[1] Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano sanoo, ettei kaikkia yhden idean tv-sketsejä pitäisi venyttää kokoillan elokuvaksi. Hän antaa Pikkupojille yhden tähden viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”huono”.[2]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q Pikkupojat Elonet.
  2. a b c Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.

Aiheesta muualla

  • Pikkupojat Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  • Pikkupojat Elonet.
  • n
  • k
  • m
Pitkät elokuvat (ohjaus)
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
  • n
  • k
  • m
Pitkät elokuvat (ohjaus)
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
Pitkät elokuvat (tuottaja)
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
TV-tuotannot
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.