Paula Talaskivi

Paula Talaskivi

Paula Alice Talaskivi (o.s. Lauris; 11. toukokuuta 1914 Turku – 9. huhtikuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja elokuvakriitikko.[1] Hän toimi elokuvakriitikkona Helsingin Sanomissa, jonka toimituksessa hänestä käytettiin lempinimeä Pimpula. Paula Talaskivi ideoi Jussi-palkinnon ja hänet palkittiin sillä elämäntyöstään vuonna 1979.[1][2]

Talaskiven vanhemmat olivat räätälimestari John Lauris ja Alma Vehmais, sekä kasvatusvanhemmat työmies Hannes Tervo ja Hilja Tervo. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1934 ja suoritti yliopisto-opintoja. Hän toimi Ilta-Sanomien reportterina vuodesta 1938 alkaen ja oli myös teatteriarvostelijana vuodesta 1942 lähtien. Helsingin Sanomien elokuva-arvostelijana Talaskivi oli vuodesta 1945 alkaen.[2]

Talaskivi oli Elokuvajournalistien varapuheenjohtajana ja Filmiaura ry:n puheenjohtajana vuodesta 1963. Hän osallistui useille kansainvälisille elokuvajuhlille muun muassa Moskovassa, Cannesissa 1959, Berliinissä ja Bahamasaarilla. [2]

Paula Talaskivi oli naimisissa vuosina 1938–1951 toimittaja Jaakko Mario Talaskiven kanssa, mutta liitto päättyi avioeroon. Hänen poikansa oli näyttelijä Jaakko Talaskivi.[2] Talaskivi kuoli 75-vuotiaana Helsingissä ja hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle.[3]

Palkinnot

  • Jussi-palkinto elämäntyöstä (1979)

Lähteet

  1. a b Biografiakeskus:Talaskivi, Paula (1914 - 1990)
  2. a b c d Kuka kukin on 1978
  3. Tampereen seurakuntayhtymä: Talaskivi Paula Alice, Kalevankankaan hautausmaa, Tampere, Alue 00, kortteli 027, rivi 11, paikkanumero 00009 hautahaku.fi. Viitattu 26.3.2023.

Aiheesta muualla

  • Paula Talaskivi Elonetissä.
  • Paula Talaskivi Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Betoni-Jussi elämäntyöstä
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Elonet
  • Kansallisbiografia
  • Biografiasampo
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.