Naniwa-luokka

Naniwa / 浪速
Kaavakuva luokan aluksista.
Tekniset tiedot
Uppouma	3 709 t
Pituus	91,4 m (vesiraja)
Leveys	14 m
Syväys	6,4 m
Koneteho	7 604 ihp
Nopeus	18,5 solmua
Miehistöä	357
Aseistus
Meritorjunta	2 × Krupp 260 mm/35 -tykkiä 6 × Krupp 150 mm/35 -tykkiä 6 × 57 mm Nordenfelt-tykkiä 10 × 25,4 mm Nordenfelt-tykkiä 4 × kymmenenpiippuista 11 mm Gatling-konekivääriä 4 × 356 mm torpedoputkea
Infobox OK

Naniwa-luokka (jap. 浪速) oli keisarillisen Japanin laivaston kahden aluksen panssarikansiristeilijäluokka, jonka alukset tilattiin Armstrong Whitworthilta Elswickistä osana vuoden 1883 hankintoja.

Aikana, jolloin ainoa keisarillisen Japanin laivaston hallinnoima telakka Yokosukassa kykeni valmistamaan maksimissaan 1 500 tonnin puu-metalli-runkoisia aluksia, laivasto tilasi kaksi teräsrunkoista panssarikansiristeilijää brittiläiseltä Armstrong, Mitchell and Companyltä Elswickistä. Suunnitelma perustui Armstrongin uskoon, että suurin arvo ostajalle olisi niiden kyky korvata panssaroidut puurunkoiset alukset.^[1]

Japanin laivasto oli yksi maailman pienimmistä, mutta sen naapurimaa Kiina oli juuri hankkinut kaksi saksalaisvalmisteista taistelulaivaa. Japanin laivastoon kuuluivat panssarifregatti Fusō ja kaksi panssarivyöllä varustettua Kongō-luokan korvettia, mutta niistä ei olisi vastusta taistelulaivoille. Sen vuoksi kolme panssarikansiristeilijää sisällytettiin vuoden 1883 viidenteen laivaston laajennusohjelmaan. Näistä kaksi tilattiin välittömästi hyväksynnän jälkeen Britanniasta ja kolmas hieman myöhemmin Ranskasta.^[1]

Luokan pääaseina oli kaksi Kruppin valmistamaa 35 pituuskaliiperin 26 senttimetrin tykkiä, jotka oli asennettu torneihin.^[2]

Alusten apuaseina oli Kruppin valmistamat 35 pituuskaliiperin 15 senttimetrin tykit, jotka oli asennettu etukilvellä varustetuille Vavasseur-keskiakselijalustoille. Asennustavan oli suunnitellut J. Vavasseur 1880-luvun alussa, ja sen tyyppiominaisuutena oli hydraulipainejarru, joka koostui jalustaan asennetusta hydraulisylinteriparista ja luistiin kytketyistä laakeroiduista tapeista. Tappien avulla voitiin säätää rekyylinpituutta. Ylöspäin suunnattu luisti palautti tykin gravitaatiolla. Tykkien sivusuuntaus ja korkeuden säätö tehtiin käsipyörillä.^[3]

Tykit oli aluksella sijoitettu kummallekin kyljelle valmistettuihin kolmeen sponsoniin, mikä mahdollisti 130 asteen ampumakulman kansirakenteista huolimatta. Heikkoutena oli kuitenkin se, että ainoastaan puolet tykeistä oli käytettävissä laidoille ammuttaessa.^[3]

Torpedoveneitä vastaan aluksille asennettiin kaksi nopean tulen mahdollistavaa tykkiä, Naniwalle kaksi 57 millimetrin Nordenfelt-tykkiä ja Takachiholle QF 3 naulan Hotchkiss -tykkiä, jotka asennettiin komentosillan eteen. Aseistusta täydennettiin kymmenellä 25,4 millimetrin nelipiippuisella Nordenfelt-konekiväärillä, jotka asennettiin kannelle riittävän ampuma-alan mahdollistaviin paikkoihin. Kummankin maston tulenjohtolavalle asennettiin 11 millimetrin kymmenpiippuinen Gatling-konekivääri.^[3]

Alkuperäisen sopimuksen mukaan luokan aluksille ei asennettu torpedoputkia, mutta sopimusta täydennettiin helmikuussa 1885 torpedoputkien asennuksella. Siten valmistuessaan aluksilla oli neljä saksalaisen Schwartzkopf-yhtiön toimittamaa 356 millimetrin torpedoputkea, jotka oli asennettu hiilibunkkereiden etu- ja takapuolelle panssarikannelle, kaksi kummallekin kyljelle. Ne olivat kiinteitä ja siten torpedot kyettiin laukaisemaan vain kyljen suuntaan.^[3]

Torpedoputkissa käytettäviä Schwartzkopf-torpedoita, joiden japanilaisena tyyppimerkintänä oli type 84, oli aluksilla kaikkiaan 12. Vuonna 1908 otettiin käyttöön uudemmat tyypin 88 torpedot.^[3]

Aluksille asennettiin neljä brittiläistä Gramme-valonheitintä. Ne sijoitettiin nostettaville jalustoille etu- ja takakannen siltojen sivuille. Asennus mahdollisti aluksen ympäristön valaisemisen, ja siten paransi suojaa yöllisissä torpedohyökkäyksissä. Valonheittimien tarvitsema sähkö tuotettiin neljällä Gramme-generaattorilla (80 V, 75 A, 24 kW), jotka oli asennettu konehuoneisiin. Generaattorit vaihdettiin kahteen Edison-generaattoriin (80 V, 200 A), ja oletettavasti myös valonheittimet vaihdettiin tällöin Siemensin toimittamiin.^[3]

• Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1860–1905. Lontoo: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5. (englanniksi)
• Milanovich, Kathrin: Naniwa and Takachiho: Elswick-built Protected Cruisers of the Imperial Japanese Navy. Warship, 2004, XXVI. vsk, nro 1, s. 29–56. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-948-4. (englanniksi)