Litiumperkloraatti
| Litiumperkloraatti | |
|---|---|
 | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | 7791-03-9 |
| PubChem CID | 23665649 ja 151488 |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | LiClO4 |
| Moolimassa | 106,391 g/mol |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine |
| Sulamispiste | 236 °C[1] |
| Tiheys | 2,428 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | 56,3 g/100 ml (20 °C) [1] |
| Infobox OK | |
Litiumperkloraatti (LiClO4) on litium- ja perkloraatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään hapen lähteenä sekä orgaanisessa synteesissä.
Ominaisuudet ja valmistus
Huoneenlämpötilassa litiumperkloraatti on kiteistä valkoista ainetta ja se liukenee helposti sekä veteen että moniin orgaanisiin liuottimiin. Se voi olla myös kidevedellisenä trihydraattina LiClO4·3H2O (CAS 13453-78-6). Trihydraatista kidevesi poistuu, kun se lämmitetään 130–150 °C lämpötilaan.[1][2]
Litiumperkloraattia voidaan valmistaa neutraloimalla litiumhydroksidia tai litiumkarbonaattia perkloorihapolla.[1]
- LiOH + HClO4 → LiClO4 + H2O
- Li2CO3 + 2 HClO4 → 2 LiClO4 + CO2 + H2O
Käyttö
Litiumperkloraatti hajoaa muiden alkali- ja maa-alkalimetallien perkloraattien tavoin kuumennettaessa hapeksi ja kloridisuolaksi. Litiumperkloraattia voidaan käyttää hapen vapauttamiseen esimerkiksi avaruussukkuloissa polttoaineeseen sekoitettuna. Litiumperkloraatin etuna on hyvä hapen varastointikyky, mutta se on melko kallista ja vaikea kuivata.[3] Litiumperkloraattia käytetään litiumakuissa elektrolyyttinä. Liuotettuna aproottiseen liuottimeen esimerkiksi dietyylieetteriin yhdistettä käytetään kiihdyttämään Diels–Alder-reaktioita. Tämä ominaisuus perustuu litium-ionin Lewis-happoluonteeseen.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d e f Ulrich Wietelmann & Richard J. Bauer: Aldehydes, Aliphatic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 11.10.2010
- ↑ John Daintith: The Facts on File dictionary of inorganic chemistry, s. 6. Infobase Publishing, 2004. ISBN 978-0816049264. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.10.2010). (englanniksi)
- ↑ J. Wilson Mausteller: Oxygen-Generation Systems, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 5.10.2010
