Hrísey
Sijainti | |
---|---|
Vesialue | |
Korkein kohta | 110 m |
Pinta-ala | 7,7 km² |
Asukasluku | 180 |
---|---|
Asutuskeskukset | Hrísey, Yrtibær |
muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa Wikidataa
Hrísey on saari Islannin pohjoisrannikolla. Se sijaitsee noin 35 kilometriä Akureyrin taajamasta pohjoiseen. Ennen vuotta 2004 saari muodosti oman kuntansa, mutta nykyään se kuuluu Akureyriin. Saaren kokonaispinta-ala on noin 7,7 neliökilometriä, pituudeltaan saari on noin 7 kilometriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaan noin 2,5 kilometriä leveä. Se on varsin tasainen, korkein kohta on 110 metriä merenpinnasta.[1] Vuonna 2019 saaren suurimmassa asutuskeskuksessa, Hríseyssä, asui 167 asukasta.[2]
Hrísey on ollut asuttuna melkein yhtä kauan kuin Islanti, ja se mainitaan vanhoissa saagoissa. Kauppa ja kalastus ovat olleet sen pääelinkeinot alusta asti. 1800-luvulla norjalaiset ja ruotsalaiset perustivat sinne sillinsuolaustehtaan, mikä toi lisää työpaikkoja. Saarelaiset perustivat myös omia kalankäsittelytehtaitaan. Ylikalastus verotti kalakantoja, ja viimeinen pakastamo sulki ovensa vuonna 1999.[1]
Lähteet
- ↑ a b Hirsey Guide to Iceland. Viitattu 18.3.2024.
- ↑ Hrisey citypopulation.de. Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hrísey Wikimedia Commonsissa