Allan Pettersson

Gustaf Allan Pettersson (19. syyskuuta 1911 Västra Ryd, Upplands-Bro – 20. kesäkuuta 1980 Tukholma) oli ruotsalainen säveltäjä.[1]


Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Pettersson syntyi Västra Rydissä Upplands-Bron kunnassa vuonna 1911, mutta muutti lapsena perheineen Tukholmaan. Pettersson hankki ensimmäisen viulunsa ollessaan 12-vuotias. Hän itseopiskeli viulunsoittoa useita vuosia ennen kuin hän vuonna 1930 pääsi konservatorioon opiskelemaan. Pettersson aloitti säveltämisen samoihin aikoihin. Hänen varhaisimpia teoksiaan ovat muun muassa kaksi elegiaa viululle ja pianolle (1934) ja fantasia alttoviululle (1936). Vuonna 1939 Pettersson siirtyi Pariisiin opiskelemaan alttoviulun soittoa. Hän sävelsi ensimmäisen sinfoniansa Pariisissa vuonna 1951. Pettersson sairastui vuonna 1953 artriittiin, josta hän ei koskaan parantunut. Vuonna 1970 säveltäjä joutui sairaalaan munuaistaudin vuoksi. Hän jatkoi säveltämistään sairaalassa ja hänen viimeiseksi teoksekseen jäivät 16. sinfonia ja alttoviulukonsertto. Pettersson kuoli kesäkuussa 1980.

Lähteet

  1. Aare, Leif: G Allan Pettersson Svenskt biografiskt lexikon. Viitattu 28.7.2023. (ruotsiksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Latvia
  • Alankomaat
  • Puola
  • Vatikaani
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.